22.10.2012

Alkusyksystä Aasiaa

Alkusyksyn hedelmällisin kuuntelukohde Niihaman kämpällä on ollut Kauko-Itä. Kunnon länsiavaukset ovat loistaneet poissaolollaan ja peruskeleillä on Amerikoista vaikea enää kuulla mitään uutta.  Syyskuun suosikkeja olivat Japanin asemat, joita on kuultiin useita uusia. Siinä sivussa on päästy tutustumaan myös haasteelliseen kiinalaiskuuntelun. Etäyhteys Niihaman Perseukseen on ollut käytössä ahkerasti.

Kuuntelukämpän syyskausi starttasi 25. elokuuta talkoilla kolmikon JPF, MCK ja MDK voimin. MDK ja JPF olivat jo aamuyöllä kuulolla testailemassa länsilankaa ja uutta Studio1 SDR-softaa. Bandillä peruslattareita, parhaina mm. 1140 R Panamericana ja 1190 UCSG Radio. Baluneita ja etäyhteyttä ei vielä elokuun puolella kuitenkaan uskallettu kytkeä pysyvästi ukkosten pelossa.

Sunnuntaina 16.9 JPF, JHT ja MDK antennitalkoissa. Antennien balunit, kaapelit ja päätemaadoitukset kiinni ja mittaamalla vielä testattiin koko arsenaali toimivaksi. Myös etä-Perseus käyttöön keväältä tutulla kombinaatiolla eli iltasella käytössä 60 asteinen Aasia-lanka ja yöllä 277 asteinen länsilanka. Näin keskiaaltokausi Niihamassa saattoi todenteolla alkaa. Aamuyöstä MDK:llä aikamoista sekakeliä eli asemaa Argentiinasta (AM 1630 R Diagonal) jenkkeihin (mm. 1600 WUNR). Yön paras ehkä kuitenkin 750 YVKS R Caracas, Caracas. "RCR 750 AM".

JKZ pääsi myös testaamaan etäyhteyttä jo sunnuntaina 16.9 mutta ilta meni vielä harjoittelun merkeissä. Sen sijaan maanantaina 17.9 hieno Aasia-avaus yllätti hämmästyneen etäkuuntelijan pahanpäiväisesti. Ilta alkoi mukavalla iranilaisella 1125 IRIB Radio Qazvinilla ja jatkui japanilaisten merkeissä. Tuurilla luureihin sattui 1008 JONR ABC Radio Osakasta ja tuuletuksia aiheutti jo 1260 JOIR:n TBC Radio –idi tsunamin pahoin runtelemasta Sendain kaupungista. Molemmat japanilaiset Niihamassa uusia, mutta seuraavan puolentoista viikon aikana niitä kuultiin useampana iltana.

Torstaina 20.9 MCK oli kuulolla kämpillä. Japanilaisjahdin lisäksi saaliiksi jäi iranilaisia ja hieno korealainen 1287 HLAF MBC Gangneung mielenkiintoiselta Aasia-taajuudelta. Lauantaina 22.9 MDK kuunteli japsien (mm. 1008 JONR) lisäksi lyhytaaltoaussin 4835 VL8A Alice Springsin.

Sunnuntai 23.9 toi etänä JKZ:lle hitaasti Kiinasta käynnistyneen Aasia-kelin, joka myöhemmin illalla siirtyi Japanin suuntaan ja huipentui vasta juuri ennen 20UTC kun taajuuden 1197 pienitehoinen JOFO RKB Radio Kitakiyushu kepitti iranilaisen isolla idillä.

Maanantai 24.9 oli edellisviikon tapaan hieno japanilaispäivä. Ilta aloiteltiin 1476 Radio Thailandin lopetusseremonioilla 1603UTC. Pieni häiriö toi uutta puhtia keleihin kun JKZ oli etänä japanilaisjahdissa. Uusia japanilaisia jäi saaliiksi 1332 JOSF Tokai Radio Nagoyasta ja pahalla taajuudella mainosten päätteeksi idille puristanut 1314 JOUF Radio Osaka. Myös uusia NHK-taajuuksia oli kuuluvissa ja monet aiemmin kuuluneet japanilaiset tulivat mahtavilla signaaleilla.


Keskiviikkona 26.9 JPF oli illalla kämpillä majakkajahdissa. Ulkona Jarno raivasi langat pois ison kuusen ympäristöstä, jonka seurakunta kävi kaatamassa seuraavana päivänä. Jäljelle jäi komea kanto ja avarampi näkymä kuuntelumökille. Jarno purkitti myös laajakaistatallennuksella muutaman tasatunnin ja näitä tallenteita purettiin porukalla (JKZ, JPF, MDK). Tämän illan lokit lokasimme nimimerkillä TreDXK/N. Laajakaistatallenteilta oli nyt japanilaisten lisäksi helpommin bongailtavissa myös kiinalaisia ja muita Aasian asemia, jotka etäkuuntelussa yhtä taajuutta tallentaessa jäävät väkisin vähemmälle.

Japanilaisia löytyi tarkasti haravoimalla 26.9 tallenteilta vielä pari uutta. 954 JOKR TBS Radio Tokiosta jaksoi idille intialaisen puristuksessa. Aikamoinen yllätys oli kuulla japania myös hankalalla taajuudella 1494. Asema oli mitä todennäköisimmin 1494 JOYR RSK Okayama, vaikka selkeä id jäi saamatta.  Vertailu 1287 HBC Radioon osoitti että ohjelma ei ollut samaa.

Koreasta uutena löytyi taajuudelta 1062 HLKQ KBS1 Cheongju ja pahalta taajuudelta 1188 myös HLKX FEBC:n ohjelmalla. Kiinalaisia oli bandillä runsaasti. Osa tallenteista taajuuksilta 1251 ja 1260 vaatii vielä lisäselvitystä. Selkeät idit löytyivät ainakin 1125 Hebein talousradiolta "Hebei Jingji Guangbo" ja 1512 Jinanin tarinakanavalta "Jinan Gushu Guangbo".

Syyskuun viimeinen viikonloppu 29-30.9 tarjosi myös lännensuunnasta perusjenkkikeliä. MDK:n ja JKZ:n luureissa kuului monia tuttuja itärannikon jenkkejä ja peruslattareita. Jenkeistä ainut hieman harvinaisempi oli heikolle tasan idille puristanut Miamin ”Sports Animal” 940 WINZ.


Syys-lokakuun vaihteeseen siirryttiin CME:n merkeissä. 3-4.10 saatiin kuitenkin jo Iranilaiskelejä ja perjantaina 5.10 JPF tallenteli mukavat Kiina-Korea-kelit, joita porukalla purettiin. Saaliina mm. harvinainen Qingdao RGD 819 ja Luhtiksessa uusi korealainen HLKB KBS1 Busan 891 paikallis-idillä. Sunnuntaina 7.10 saatiin vielä mielenkiintoinen alkuilta kun jo 15UTC taajuudella 1116 feidasi useampi Kauko-Idän asema eli ilmeisesti kaksi japanilaista ja kiinalainen, joista vaivoin erottui JODR Niigata Hoso.

Voimakkaat häiriöt auringossa pilasivat kelit pitkäksi aikaa lokakuun puolivälissä ja muistuttivat pilkkumaksimin ajan olevan käsillä. Toipumisen merkkejä kelit osoittivat oikeastaan vasta perjantai-iltapäivällä 19.10. JKZ:n huomion herätti silloin ”outokiinalainen” taajuudella 1314, joka selvittelyjen jälkeen paljastui taiwanilaiseksi Tien Sheng BS:ksi. Samana iltana tekivät syksyn avauksensa myös Filippiinien asemat. Nyt taajuudella 1314 ”Delta Broadcasting System DWXI” Manilasta antoi ns. ison idin JPF:n tallenteella klo 15UTC. Samaan aikaan myös joitakin kiinalaisia kuten 1008 Anhuin maatalousradio ”nongcun guangbo” ja 1530 Zhejiangin kaupunkiradio Voice of the City eli ”chengshì zhi sheng”.


Viikonlopun 20-21.10 kelit olivat kovin vaihtelevat lisääntyneen elektronimäärän takia. Filippiinejä kuitenkin pihisi molempina iltapäivinä. Maanantai 22.10 käynnistyi kelien osalta hitaasti mutta kehitti illaksi kohtuullisen Kiina-kelin. JKZ:n luureissa uutena ainakin 1251 Shandong RGD ja kiinalaisjahdin sivutuotteena myös iranilainen IRIB Kordestan paikallisidillä split-taajuudella 1476,25 kHz.