26.10.2008

Niihama 25-26.10.08 - Coast to coast meininkiä

JKZ ja JVH siirtymässä kesäajasta normaaliaikaan varsin mielenkiintoisten jenkkikelien kera. Talkoissa parannellut antennit nyt ekaa kertaa kaksikon testissä ja jakopakkien virittelyn jälkeen huomattiin, että näillä keleillä 310 asteen jenkkilanka oli sekä häiriötasoltaan, että signaaleiltaan selkeä ykkönen, kun taas vanha pidempi ykköstykki 277 asteen CA-lanka oli nyt ihmeen vaimea jopa lattarisuuntaan.

Kun kuulolle päästiin noin 2130UTC, täysi vauhti oli käynnissä alusta asti. Pian huomattiin, ettei kyseessä ollutkaan mikään tavallinen Etelä-Suomen jenkkikeli kera itärannikon dominanttien. Jo heti eka uusi idattu jenkki 1060 WBIX Natick MA osoitti etteivät tänä yönä dominantit juhli. Signaalit eivät olleet ihan tykinsuusta-tasoa, mutta paikoin varsin mainioita ja taajuuksia oli auki graveyardereita myöden. Hetken kuuntelun jälkeen tuli mieleen, että nyt se Persauksen SDR voisi olla kiva, mutta molemmat kuuntelijat pitäytyivät diagonaalikuunteluun yhdellä radiolla (NRD ja Icom) ja varalla mukana ollut Etonkin jätettiin kassiin. Noin 2330 UTC jenkkien sekaan nousi lattareita. 01 hieman heikennystä, mutta taajuuksia ja asemia piisasi yhä.

JKZ:n tavoitteena oli jo jenkkilangan pystyttämisen jälkeen ollut kuulla Luhtiksessa ensimmäiset oikeat K-jenkkinsä ja tällä kertaa siihen tuli lopulta mahdollisuus. Lapissa käymättömällä oli suu messingillä kun K-asemiakin vähitellen alkoi irrota kelialueen laajetessa länteen. Hieman vaihtelevin sinkuin herkkua saatiin lähes kuusi tuntia niin, että parhaimmillaan asemia kuului keskiaalloilla ennen 03 UTC rannikolta rannikolle ja Kanadasta Meksikoon ja lattareihin asti.

Mutta sitten 03 UTC jälkeen iskenyt protonisuihku katkaisi kelit nopeasta ja dramaattisesti: vartissa bandillä oli enää lattareita, 0320 enää muutama YV rupisesti. Pieniä töhinöitä lukuunottamatta kelit eivät enää aamulla palanneet. Niinpä kaksikko siirtyi punkan puolelle, jostä välillä heräiltiin vain VJR:n KIK-tekstareihin vastaamaan ja JKZ kävi puuceessä pelottelemassa Luhtiksen päärakennukseen rankkasateessa majoittuneet pikkutytöt. 0830 UTC useita heikkoja jenkkejä yläbandilla, 1540 ainoa luettavasti. Aamupäivällä vielä "installoitiin" Juhan kämpille hankkima toinen hyllytaso kuuntelupöydän yläpuolelle.

Uusia Luhtiksessa kuultuja

NA

950 26.10 03.00 USA: KJR Seattle WA. "Sportsradio 9-50 KJR". Oli aamun viimeinen uusi jenkki ennen kuin protonipurkaus hävitti kelit.
1060 25.10 21.40- USA: WBIX Natick MA. Kuului mukavasti alkuyöstä ja osoitti etteivät dominantit tänä yönä jyllää.
1140 26.10 01.58 USA: WQBA Miami FL. Mieluisa yllätys, jota tosin ensin meinasin luulla puertoricolaiseksi. "Dobleve-Qu-Be-A Once-cuarenta, La Voz de Miami". Kaksi minuuttia myöhemmin nousi 1320 WBOB idille.
1290 25.10 22.59 USA: WRNI Providence RI. "NPR Newsstation... here on WRNI." Sinkku suht heikko mutta idi toistui kolme kertaa ja NPR-slogan täsmää KOJEen tietoon, joten uskallan lokata varmana.
1300 26.10 00.49 USA: KGLO Mason City IA. Mahtavalla kuuluvuudella.
1310 26.10 00.35 USA: "AM 13-10 ESPN Radio" tämmöstä se on jenkkikuuntelu nykyään. Oli kai sitten WCCW mutta tietenkin tent. sellainen.
1320 25.10 21.46- USA: WATR Waterbury CT. Kuuluvuus ei loistava, mutta oldies-mx, mainoksia ja pari "13-20 WATR" idiä, nyt useamman korvaparin varmistamana: Pakotti opiskelemaan audioklippien värkkäämisen :)
1320 25.10 23.00 USA: WBOB Jacksonville FL. "AM 13-20 WBOB" ja legal-id "WBOB Jacksonville" vielä 02UTC CJMR:n päälle.
1330 27.10 03.02- USA: WLOL Minneapolis MN. Viimeisiä jenkkejä bandilla alkuyön tiukan NA-kelin feidatessa YV-töhkyttelyksi. Vain "Relevant R" idi.
1380 26.10 00.53 USA: KOTA Rapid City SD. "13-80 KOTA time 6:53". Vihdoin jotain muuta kuin CKPC.
1430 26.10 22.10- USA: WXKS Everett MA. Kuulutteli lattarimusiikin väliin, mm. "Rumba 1200". KOJE:n mukaan releoi WKOX 1200:n ohjelmaa.
1470 25.10 22.52- USA: WWNN Pompano Beach FL. Olisi jäänyt ikuiseksi mysteeriksi ilman Jimin lokausta ja vastausta eli jälleen nähtiin tiedonkulun tärkeys. Vastaus tentatiiviseen raporttiin ratkaisi Pompano Beachin meedion arvoituksen.
1630 26.10 00.05 USA: KRND Fox Farm WY. Latinomusan väliin "Esta es La Grande 16-30" kuulutuksia. Oli tämän yön vahvin asema x-bandilla.

CA

790 27.10. 01.58- CUB: CMAQ R Reloj, Pinar del Rio. "R Reloj, 9.58 minutos" ym. useita Kuuba-taajuuksia auki näillä tunneila.
950 26.10 00.28 CUB: CMGU Radio Reloj, La Habana tässä jätti alleen CKNB:n jolta kuitenkin idi erottui. Pienellä vibraatolla, joten lieni useampi tx pelissä. Myös //870 //960. Ainakin nämä ovat nopeita idata.

2 kommenttia:

PJK kirjoitti...

Mahtavia asemia, kyllä kannatti ahertaa talkoissa. Niihama on todellakin kokenut selkeän arvonnousun kuuntelupaikkana!

Jouni kirjoitti...

Ja Juhalla on vielä nauhat kuuntelematta :-)