22.11.2010

Jenkkikeliä 8.11.


Edellisvisiitillä pääsin nauttimaan Etelä-Amerikan keleistä; nyt merkit näyttivät lupaavilta kunnon NA-rytinälle. Joten kuuntelumökille vaan kello 22.30 SA tienoilla, ja 310-antenni heti käyttöön. Ja kyllä vain jenkkejä olikin äänessä jo tuolloin. Tarkempi Perseus-tallenteiden perkuu alkuyön osalta odottaa vielä, mutta ensivaikutelman mukaan vain vanhat tutut olivat äänessä. Useamman SDR-visiitin tiimoilta tosin jo tiedän, että livekuuntelu varsinkin yön pimeinä tunteina saattaa antaa epäluotettavan käsityksen vallinneesta kelitilanteesta.

Yö menikin paljolti lyhyiden torkkujen merkeissä - nousin aina ennen tasatuntia tallentamaan noin 10 minuuttia koneelle, ja sitten taas torkuille. Huomio kiinnittyi ehkä aiempia kuunteluöitä enemmän alabandille.

Kuuden aikoihin Suomen aikaa ääneen alkoi tulla jenkkejä yhä lännempää, ja aloin kuunnella hieman tarkkaavaisemmin. Länsirannikko tuli ääneen 1070 KNX Los Angelesin myötä. Omaan lokiin uusia asemia alkoi putoilla: 720 WGN Chicago IL, 730 CKDM Dauphin MB, 900 CKBI Prince Albert SK, 1440 WHKZ Warren OH ja 1560 KKAA Aberdeen SD.

Asemia tuli hyvin vielä puoli yhdeltätoista, jolloin viimein maltoin sulkea läppärin ja poistua. Kotona lähetin lyhyen viestin TreDXK:n sähköpostilistalle ja laitoin muutaman lokauksen OLL:iin. JKZ kuittasi nopeasti, että tallenteilta saattaa hyvinkin FFN-nappauksia (ts. Niihamassa ensimmäistä kertaa kuultuja asemia). Näiden asemien lista paisuikin viime talvena jo sellaisiin mittoihin, että uusien asemien löytäminen vaikuttaa jo hankalalta.

Mutta niinpä vain Jouni oli oikeassa - tallenteilta on löytynyt jo nyt mielenkiintoisia uutuuksia. Olen alkanut purkaa tallenteita nurinkurisessa järjestyksessä, eli viimeisimmät tallenteet ensin. Ja eikös vain vielä kymmeltä aamulla kuulunutkin FFN-asemia (olisi voinut jäädä vielä pidemmäksi aikaa kuulolle, joskin läppärin muisti alkoi olla jo täynnä...). Ilahduttavimpana uutuutena kuului kantriasema 1350 KDIO Ortonville MN vaimealla, mutta selvällä tasatunnin id:llä. Muita 0800 UTC nappauksia oli mm. 1100 KFAX San Francisco CA, 1170 KJNP North Pole AK, 1190 KEX Portland OR, 1310 WIBA Madison WI, 1380 WOTE Clintonville WI ja 1390 WRIG Schofield WI.

Muista tiedostoista on toistaiseksi irronnut mm. 620 CKRM Regina SK (luureissa juuri tätä kirjoittaessa), 650 CKOM Saskatoon SK, 680 CJOB Winnipeg MB, 800 CHAB Moose Jaw SK, 840 KXNT North Las Vegas NV, 880 CHQT Edmonton AB, 1270 KNWC Sioux Falls SD ja 1420 KTOE Mankato MN.

Olen ehtinyt kuuntelemaan tallenteista vain murto-osan, mutta "very good" -kelit näyttävät olleen ko. aamuna. Perseus-kuuntelu on johtanut siihen, että raportointi on jäänyt minimiin. Niin, ja edellisreissun SA-kelien tallenteitakin taitaa olla vielä läpikäymättä...

2.11.2010

Andien ääniä taas 29.10.

Perjantaiaamuna kuulolla seitsemän jälkeen, tällä kertaa Perseusta käyttäen ja tallentaen 800 kHz:n kaistaa kerrallaan. Aluksi äänessä useilla taajuuksilla VOCM, CBC, Rebelde, ja tyypilliset venezolaanot (1290 R Puerto Cabello ja 1320 R Apolo). Uusina kuuluivat 670 YVLL R Rumbos ja 1100 HJAT Caracol R, vähän ajan päästä 920 YVQX R Nueva Esparta.







Huikeilla signaaleilla tulivat myös 800 TWR Bonaire, 1280 VSB2 Hamilton ja 1280 WCMN Arecibo PR. Yllätyksenä tallenteilta löytyi 0449 UTC ensimmäinen ecuadorilaisnappaukseni 850 R San Francisco (lähes samalla kellonlyömällä kuin JKZ kuuli 1270 R Universalin – molemmat Guayaquilista). Noin 0500 perulaistuttavuuteni Radio Turbo Mix AM nousi jälleen esiin. Tavanomaisen VEN-CLM -kelin lisäksi nautittavana oli myös PRU-EQA -paloja, mainiota! Tallenteiden läpikäynti on, kuten tyypillistä, vasta alkutekijöissään, mutta uusia löytöjä tuli jo alustavastikin mukava nippu. Alla joitain tähänastisista lokauksista:


Pohjois-Amerikka

1280 29.10. 0430- BER: VSB2 Hamilton. ”BBN”.


Keski-Amerikka

800 29.10. 0430- BON: TWR Bonaire.

1230 29.10. 0422- CUB: R Rebelde. Eipä ole Rebeldelle listattu taajuus, mutta nettikirjoittelujen perusteella tämä on kuultu viime aikoina muuallakin tällä taajuudella.

1280 29.10. 0444- PTR: WCMN Arecibo PR. NotiUno.


Etelä-Amerikka

670 29.10. 0423- VEN: YVLL R Rumbos, Caracas.

730 29.10. 0458- CLM: R Cadena Melodía de Colombia.

850 29.10. 0449- EQA: HCVS2 R San Francisco, Guayaquil.

850 29.10. 0500- VEN: RV850, Valencia.

920 29.10. 0431- VEN: YVQX R Nueva Esparta, Porlamar. Id:n jälkeen kansallislaulu. Tällä kellonlyömällä samaa hymniä tuli aika monella kymppitaajuudella.

1100 29.10. 0422- CLM: HJAT Caracol Radio, Barranquilla.

1130 29.10. 0435- VEN: R Ideal, Maiquetia.

1230 29.10. 0430- CLM: R Calidad, Cali.

1340 29.10. 0559- CLM: HJFB Fiesta 1340 AM.

1370 29.10. 0559- CLM: R Mundial, Bogotá.

1470 29.10. 0600- CLM: La Valenciana 1470.

1540 29.10. 0500- PRU: R Turbo Mix AM.

1580 29.10. 0556- CLM: Aviva Radio.

25.10.2010

Tylsän yön jälkeen lattariaamu 23.10.2010

Oma AM-kausi on nyt vihdoin avattu. Olipas aikamoinen ero kun vertaa reilun vuodentakaiseen. Suurin ero oli varmaankin siinä, että koko reissulla en kuullut yhtään asemaa USA:sta. Toki keliviisarit ja käppyrät olivat heiluneet siihen malliin, ettei jenkkikeli ollut odotuksessakaan. Tromssan K-indeksi hyppäsi jo yöllä viitoseen, joten ei ihme että signaalien pohjoisemmat reitit olivat katki. New Foundlandin asemat kyllä nousivat tutusti alkuyöstä, mutta siitä ei keli liiemmälti kehittynyt. Ekana lattarina pihahti 1470 Vibracion jo 2144UTC, mutta siihenkään suuntaan ei keli yön aikana juurikaan parantunut. Kun 0035UTC onnistuin idaamaan heikolla sinkulla brassi 740 Radio Sociedad de Bahian, päätin että taitaa olla torkkujen paikka.



Hiukan isompia piikkejä alkoi vähitellen nousta 03UTC jälkeen, mutta mitään 19.10 kuvauksen tapaista "urheilujuhlan tuntua" ei missään vaiheessa ollut. Jälkeenpäin voi todeta, että jos kuuntelun olisi aloittanut vasta 06SA, olisi tuskin menettänyt mitään. Hiukan aamun keli muistutti viime marraskuun ekaa Perseus-keikkaani, tosin Panamasta ei tällä kertaa ollut tietoakaan. Muutenkin asemavalikoima tuntui vuodessa jonkin verran vaihtuneen. Kun esim. taajuudella 890 odotin R Galeonin idiä, asema olikin Bogotan Todelar. Myös Andien asemat tuntuvat tulleen AM-dixareiden luureihin jäädäkseen. Livenä en taaskaan niitä kunnolla noteerannut, mutta jo yhden tasatunnin läpikäynti paljasti joukossa olleen yleisimpia Peru-Ecuador-asemia.

Ylimääräistä jännitystä aiheutti Perseus-softa, joka kaatui samalla hetkellä kun pysäytin 05UTC tasatunnin tallennuksen. Pelkäsin jo koko tasatunnin menneen hukkaan, mutta tiedosto oli onneksi ehtinyt tallentua ok. Lisäksi joitakin Perseus-tallenteita oli jälleen kääntynyt omituisesti "väärinpäin", niin että alabandi oli "kohdallaan" mutta mm. taajuudella 1320 kuuluikin 820 TBN ja siitä ylöspäin taajuudet olivat nurinpäin, niin että Norja 630 tuli Perseuksen mukaan taajuudella 1510. Sama ilmiö on minulla Perseuksen kanssa tapahtunut satunnaisesti ennenkin.

Joitakin alustavia itselle uusia lokipoimintoja seuraavassa. Tarkempaa lokia
myöhemmin kun tallenteet on läpikäyty.

SA

890 0500 CLM: HJCE Radio Continental, Bogota. Galeonia odottelin, mutta eipäs ollutkaan. Ohjelma pelkkää Todelaria: "Desde Bogota escucha la Programacion Nacional de Todelar...". JKZ/N
1140 0428 CLM: HJCL Radio Panamericana, Girardot. Tuntuu idailevan kiitettävän tiheään. Häiriökeleistä kertoi asemien varsin nopea feidailu. Kaksi minuuttia myöhemmin tässä idasi jo seuraava kolumbialainen. JKZ/N
1140 0430 CLM: HJDL Radio Paisa, Medellín. "Once trenta en Radio Paisa" ja lattarille harvinaisesti kello täysin ajassa. JKZ/N
1200 0501- CLM: HJNF Radio Super, Cali. Tuli pitkin aamua R Tiempon kanssa. 06UTC mukavat idit. JKZ/N
1270 0448 EQA: HCUM2 Radio Universal, Guayaquil. Aseman ohjelmat löytyvät pienellä viiveellä netistä, joten vaikka vetäisi idin rivakasti, se oli helppo varmistaa audiofilestä. Oikea asema oli kyllä haarukoitu TreDXKin nauhakuuntelutiimin kanssa jo ennen sitäkin. JKZ/N
1310 0516 CLM: HJJZ R Manantial, Bogotá. Feidaili taajuuden sotkussa RNV:n ja ilm. perulaisen kannsa. "Manantial - Musica Alegria" -jingle. JKZ/N
1520 0450 CLM: HJLI J-C Radio, SF de Bogota. Lattarille täysin kerettiläisesti soittolistalle kelpasi myös englanninkielinen pop ja idikin äännettiin englantilaisittain "Jay-Cee Radio". Välillä tosi voimalla, mutta hetkittäin myös Radio Voz pääsi ääneen. JKZ/N
1570 0500 PRU: Bethel Radio, Lima. Jenkkiläisen saarnamiehen kuuloista henksua espanjaksi. Tasalta "Frecuencia Celestial" ja "La Voz de la Salvacion" -kuulutuksia. Ja ja puolituntia aiemmin luettiin ohjelmatietoja "por Bethel" -maininnoin. JKZ/N

CA

800 0518 BON: TWR, Bonaire. Hienosti tuli hetkittäin tämä uusi maa. Tuntuu myös antavan suht paljon paikallisidejä mm. tähän aikaan. JKZ/N
1010 0446 DOM: HIJA Radio Comercial, Santo Domingo. Kuuluvuudessa ei kehumista, mutta idi erottui kuitenkin aika hyvin kohinasta. "Radio Comercial 10-10 AM Internacional y todos los frecuencias de Cadena Comercial". LEM274 näköjään tämänkin kuullut. Olisi noita Lapin lattarilokejakin kiva saada vähän näkyvämmin johonkin. JKZ/N
1350 0448 PTR: WEGA La Nueva Victoria, Vega Baja. Nousi kivasti idille: "Club 13-50 ..de su emisora favorita La Nueva Victoria 13-50 - La Frecuencia del Amor". JKZ/N

JKZ

19.10.2010

Lattareita bandi pullollaan 19.10.


Nimittäin "Tabaco y ron" soi vieläkin päässä, tuli äsken melkoisen puhtoisella sinkulla 1250:llä. Olin kuulolla Luhtiksessa tiistaiaamuna 0355-0550 UTC ja kovo loppui säännöstelystä huolimatta kesken:

Huh-huh, mitkä HJ-YV-kelit: Vaikka onkin yleisin SA-kolkka täkäläisellä MW-bandilla, niin kyllä oli yksi terhakkaimpia koskaan kokemiani SA-kelejä mitä signaalien voimakkuuteen tulee! Yläbandi tosin oli jopa harvinaisen vaitonainen verrattuna keskibandin tykitykseen, ja alabandinkin: esim. 540 lattari soi hienosti ja 1170 lattari kepitti britin täysin ja huippupiikit ylittivät eurojen piikit 277°-langalla (muilla en kokeillutkaan)!! Ja monella jaksolla parikin lattaria feidaili mielenkiintoisesti. SDR-tietoisuudessa hyppelyksi meni kelejä ihmetellessä. Alkuun sattui kolumbianoja kohdalle, sitten LSR:n lähellä Puerto Ricoa ja YV, esim. Nueva Esparta ja Punto Fijo mahtavalla voimalla. Englantia kuulin livenä vain 590 ja 820:llä. Ihan huippuidejä ei sattunut heti korvaan/jäi epävarmaksi: Saapa nähdä koska tallenteille ehdin, työviikko jatkuu hurjana sekin...

73 JVH/N

7.10.2010

LSR-aamulattareita kotona

Kauden avaukseni N-kämpällä 20.9. ei osunut mitenkään historialliseen saumaan: Päinvastoin, sillä CBC-, VOCM -ja RCN-asemat hallitsivat kera joidenkin vahvojen EST-jenkkien. Tasatuntien sdr-tallenteista saalis oli odotettuakin laihempi.

Tämän jälkeen innostuin huoltamaan koti-QTH:n pätkäantennit, kun auringonnousukin (LSR) osuu tähän aikaan vuodesta sopivasti perheen heräämiseen ja töihin/kouluun lähtöön nähden – ja kun ajastinkuunteluunkaan kun en ole ainakaan toistaiseksi perehtynyt tai mieltynyt. Sen sijaan olen nyt minulle historiallisesti jopa 11 peräkkäisenä aamuna kopaissut MW-bandin LSR-aikoihin. Indeksejäkin olen toki vahdannut, mutta eipä noista kelejä pysty etukäteen kovin hyvin veikkaamaan, vaikka jotain aavistuksia olisikin. Parhaat Andi-lattarit sattuivat kuulumaan, kun tuuli puhalteli korkeissa noin 500 km/s lukemissa, Dst oli -15 kieppeillä ja Kp 2-3... Seuraavassa on viime päivien kelitiivistelmää keskeltä omakotialuetta vanhan uskollisen JRC NRD-535:n sekä ALA-loopin ja 60 m länsibeveragen vinkkelistä (ja vähän
takakeilan ja ewenkin):


Su 26.9. (Dst min -16, Kpmax 2, Ap 6, v(solar wind, max) 471 km/s))

Kp-indeksi oli vuorokauden tasolla 3, mutta Dst ei notkahtanut pahoin. Tulikin mukava Peru-avaus ihan koti-QTH:n pienen tilan antenneilla ja tuurilla 20 minuutissa 4 idiä Limasta livenä luureihin, alkaen 0404 UTC: Santa Rosa 1500, Nueva Q 1360, Super 1400 ja Bethel 1570. Ehkä ne helpoimmat peruanot nykyään, mutta hieno homma ALA:lla ja 60 m bevellä, jotka olivat varsin tasavahvoja.

Ma 27.9. (Dst -13, Kpmax 3, ap 6, vsw 539)

Lyhyt tsekkaus 0359 UTC: 1400 ja 1570 peruanot, jos mahdollista, vielä tukevammin kuin ed. aamuna. Kiintoisia jaksoja porisi ja valintani oli 1370, josta hyvällä kengällä eka MW-ecuadorilaiseni ui haaviin: R El Rocío, Biblián! Nyt 60 m lanka kepitti ALA:n. Erikoisesti kyllä asemat sukelsivat jo 0405 UTC, kun ed. aamuna silloin vasta alkoi paras nousu.

Ti 28.9. (Dst -23, Kpmax 3, Ap 7, vsw 550)

0357 UTC 1400 ja 1570 peruanot taas aika hyvin, myös 1360 kohtuudella ja muitakin jaksoja rapsattavuuden rajoilla. Kyttäsin 1310:n puhelinohjelmaa, mutta se feidasi pois paljon ennen auringonnousua ja pyöräilin toimistolle.

Ke 29.9. (Dst -20, Kpmax 3, Ap 5, vsw 521)

0355-0405 UTC ei yhtään TA-aseman pihaustakaan, ainakaan kotistumpeilla.

To 30.9. (Dst -9, Kpmax 1, ap1, vsw 438)

0356 UTC muutama SA heikosti keskibandilla, 1280 ja 1320 prospektiivisimmat. 0410 UTC lievä, mutta selkeä nousu, myös 1400 pelotaa, 1500 ja 1570 henksua, siis perulaisia lienivät. 1320 kyttäys toi UTC-4.50 h aikakuulutuksen (=YV).

Pe 1.10. , (Dst -3, Kpmax 2, Ap 3, vsw 361)

0357 UTC muutamia jenkkejä, ei mikään lujaa. 1510 ”WWZN Boston” sattui idaamaan. Aamupuuron jälkeen 0427 UTC lattareita, 1570 CHR-px hyvin. ja hieman heikommin 1400 ja 1500 sekä 1360, joka heitti ”La Nueva Q”.

La 2.10. , (Dst -4, Kpmax 2, ap 2, vsw 342)

0418 UTC lattareita, samat ”perusperu” -jaksot taas, nyt eilistä hieman heikommin. Kyttäyksessä mm. 1450, 1580 ja 1600. signaalit jopa ymmärrettäviä, mutta sörssäsin MD-tallenuksessa. Avivamiento 1580 varmistui vertailevassa kuuntelussa, sen kyljessä ilakoinut vaatii vielä tutkimista.

Su 3.10. , (Dst -1, Kpmax 1, Ap 3, vsw 313)

Syksyn eka yökopaisu kotona: 01 UTC muutamia perusjenkkejä, 0115 ei enää mitään. Päivällä uutena vedetty Ewe kepitti ALA:n, mutta 60 m beveä. Aamulla 0354 UTC vain parit töhinät. 0430 UTC pientä lattarinousua, vakijaksoja. R Apolo 1320 idasi komeasti Chavezin puolenyön aikaan. Asemien heikentyessä (lisää) bevellä kova tausta, ewe antoi ominaiseen tyyliinsä heikohkoa, mutta puhtainta, ja tässä tilanteessa luettavinta sinkkua.

Ma 4.10. , (Dst 0, Kpmax 2, Ap 3, vsw 309)

0428 UTC vain heikkoja lattarisinkkuja. Beve ja ewe tasavahvoja. ALA kolmas ja takakeila totutusti heikoin.

Ti 5.10. , (Dst -11, Kpmax 3, Ap 6, vsw 346)

0425 UTC jenkkejä ja lattareita, 850 NA vahvin, 620 VOCM idasi vauhdissa. paljon matalia piikkejä, ei löytöjä.

Ke 6.10. , (ennakko: Dst -30, Kpmax 3, Ap 6, vsw 360)

0436 UTC Jotain yläbandilla, ei mitään hyvin. 1580 Avivamiento ”vahvin”. Ensin beve paras, 0450 UTC jo ewe.

Mieltä tietysti kutkuttaa ajatus, mitä kunnon beveragella (ja sdr-tallenteista) olisikaan kuulunut näinä aamuina… Tästä OLLi antaa toki jotain käsitystä), varsinkin 2.10. jolloin MCK+MDK luutivat vain noin 11 km päässä TreDXK:n kämpällä. Mutta eipä tehokkailla pienen tilan antenneilla ja hyvillä maadoituksilla kotikuuntelukaan mitenkään toivotonta ole (minullakin tuo tehokkuus lienee korkeintaan keskinkertaista) - ja joka tapauksessa mukavaa ja mielenkiintoista on seurata kelien vaihtelua ilman jättisaaliitakin. Oleellista touhulle toki on, että alabandilla toisinaan esiintyviä rutinoita lukuun ottamatta MW-alue on hämmästyttävänkin siisti, vaikka rajanaapurit ovat joka puolella lähellä ja oma maalämpöpumppu jauhaa alle 5 metrin päässä.

73 JVH

2.10.2010

NA-yö ja perulaisaamu pe-la 1.-2.10

Lupaavan tuntuiset indeksit vetivät Luhtikseen: MCK säntäsi paikalle puolenyön kieputtimilla, ja MDK saapui mökille n. 04SKA. MCK:lla käytössä IQ, MDK:lla tehoimuri Perseus. Puoliltaöin äänessä olivat vain perinteiset kanukit, joten parin tunnin tirsat olivat paikallaan. 03SKA tasakympeillä espanjaa ja englantia ilman erityisempiä yllättäjiä, uutena syksyllä Suomessa hyvin kuulunut 1260 WSUA Miami FL ("Radio Caracol").




Aamun edetessä jenkkejä alkoi kuulua yhä lännempää, ensin tulivat järvet ja lopulta päästiin rannikolle asti. Noin 07SKA tiedettiin suunnata huomio eteläamerikkalaisiin, ja 277-lanka toikin kuuluviin venezuelalaisten ja kolumbialaisten lisäksi myös perulaisia: viime vuonna kuullun 1540 Turbo Mixin lisäksi nyt saatiin kuuluviin 1360 R Nueva Q FM, 1500 R San Pablo, 1500 R Santa Rosa ja 1570 Bethel R. Asemia oli hyvin vielä äänessä 08SKA. Alla valikoituja yön ja aamun nappauksia:


NA

730 2.10. 0150- CAN: CKDM Dauphin MB.
790 2.10. 0326- CAN: CFCW Camrose AB.
800 2.10. 0204- CAN: CKLW Windsor ON. "AM-800 CKLW".
860 2.10. 0259- CAN: CBKF2 Saskatoon SK. "Radio Canada CBKF".
930 2.10. 0256- CAN: CJCA Edmonton AB. "AM 9-30 the Light".
990 2.10. 0359- CAN: CBW Winnipeg MB.
1070 2.10. 0316- USA: KNX Los Angeles CA. "KNX news".
1110 2.10. 0300- USA: KFAB Omaha NE. "KFAB Omaha".
1230 2.10. 0059- CAN: CHFC Churchill MB. "This is CBC Radio One, 100.9 FM".
1260 2.10. 0058- USA: WSUA Miami FL.
1280 2.10. 0301- CAN: CJSL Estevan SK.
1320 2.10. 0231- USA: WILS Lansing MI.
1520 2.10. 0347- USA: KOKC Oklahoma City OK.
1660 2.10. 0323- USA: KXOL Brigham City UT.

CA

1430 2.10. 0359- PTR: WNEL Radio Tiempo, Caguas.

SA

670 2.10. 0402- CLM: HJCU R Cadena Melodia de Colombia.
920 2.10. 0409- VEN: R Nueva Esparta, Porlamar.
1000 2.10. 0433- CLM: HJAQ RCN Cartagena. "RCN R Intercomm..RCN la Radio".
1020 2.10. 0433- VEN: YVMX R Continente Calendario, Maracaibo.
1070 2.10. 0428- CLM: R Santa Fé, Bogotá.
1070 2.10. 0130- VEN: YVMA Mundial Zulia, Maracaibo.
1100 2.10. 0407- CLM: HJCN Caracol Radio, Bogotá. "Ultima hora Caracol".
1250 2.10. 0500- CLM: Capital R, Bogota. "R Capital" laulaen.
1320 2.10. 0458- VEN: R Apolo, Turmero.
1360 2.10. 0430- PRU: R NuevaQ FM.
1460 2.10. 0501- CLM: HJJW Emissora Nuevo Continente, Bogotá.
1490 2.10. 0432- CLM: HJBS Em. Punto Cinco, Bogotá.
1500 2.10. 0419- PRU: OBU2J R San Pablo, San Pablo.
1500 2.10. 0501- PRU: R Santa Rosa, Lima.
1520 2.10. 0559- CLM: HJLI J.C. Radio, SF de Bogotá. "Radio Lluvia"-ohjelmaa.
1540 2.10. 0422- PRU: R Turbo Mix AM, Cajamarca.
1570 2.10. 0456- PRU: Bethel R, Lima.
1580 2.10. 0501- CLM: Aviva Radio, Bogotá.

MCK

16.8.2010

TA-kauden avaus 9.8.2010: Jaguaari Boliviasta ja perulaisia kyytipoikia

Haaveenani oli tarkkailla uuden MW-kauden heräämistä mökillä tiiviisti jo heinäkuulla ja 9-10.7. reippailinkin maastossa hyttysarmeijan ilona: Hakkuiden seurauksena beveragesta oli pari noin 70 m palaa pois ja lisäksi tykkylumen kaatama konkelo painoi lankaa. Kaasukolvin ja vulkanoituvan teipin avulla yritin huolellisesti varmistaa killun sähköisen katkottomuuden. Samalla lyhensin ainoaa antenniani noin 50 m, jolloin sain siirrettyä päätemaadoituksen kuivasta mäestä aina kostean pehmeään puronotkoon.

Ensituntumaa otin 11.7. 0000 UTC, jolloin Perseus ja 600 m beverage suuntaan 285º toivat näytölle muutamia 10-piikkejä. Mielenkiintoisin oli 1550, joka antoi vähän audiotakin, mutta liian vähän. Brasseja kuului 13.7. jo hieman paremmin, mutta idit jäivät saamatta, ainakin vikasuunnan langallani. Englantia kuului ensi kerran 20.7., jolloin 1400 ja 1610 antoivat luettavaa REL-signaalia. Tämän jälkeen kuulolle pääsyni estyi v. 2002 hankitun akun simahtamiseen ym. uutuuriin ja esteisiin. Piikkejä näkyi lukuisammin 3.8. ja 0125 UTC tienoilla tapahtui jonkinlainen nousukin. R Puerto Cabello 1290 idasi, mutta muuten signaalit pysyivät liian heiveröisinä. Heräsi jopa epäilys antennikytkentöjeni kunnollisesta toimivuudesta ja varsinkin maadoitusten riittämättömyydestä.

Loman päättymisaamuna ma 9.8. päätin kopaista prospektiiviselta vaikuttaneen tilanteen: 01 UTC piikkejä, mutta vielä varsin heikkoa. 0130 UTC lähestyessä keli oli selvästi nousussa, mm. 1320 aika hyvin ja 1540 huonommin Andien meininkiä. Uneliaisuus karisi oitis ja asemia alkoikin löytyä yhä lisää. Trooli päälle välille 1200-1600 kHz ja kytikselle 1320:lle, joka kuului parhaiten ja josta idattua Andi-asemaa mulla ei ole – eikä ole kyllä vieläkään. Muilta taajuuksilta idejä sentään irtosi, varsinkin troolista, mutta kyllä livenä jo pian rankkasin esim. 1530:llä välillä päällimmäiseksi nousseesta cumbiasta, että vähäisen Andi-kelikokemukseni paras keli on päällä. Odotusarvo tallenteiden kollaamisessa nousi forteen.

Pienempi osa troolista on vieläkin tutkimatta, mutta todennäköisesti sellaiset ymmärrettävästikin kuuluneet taajuudet kuten mm. 1320, 1370, 1510, 1520 ja 1550 jäävät unideiksi. Olisi myös pitänyt troolata laajemmin, sillä 1190:llä oli puhdikas asema ja ties montako alempanakin. Mutta erittäin hieno dx-kokemus on nyt plakkarissa ja täytyy perinteisenä live-kuuntelijana myöntää, että trooli avartaa aivan uskomattomasti käsitystä mitä oikeastaan kuului (tämä huomattiin kyllä heti v. 2008 jenkkikuuntelussakin) ja löytöretkeily kelihetken tallennetaajuuksillakin on kiehtovaa. Kiehtovaa oli myös 1440 bolivianon selvittäminen: Toisto toistolta ja sana sanalta loppukuulutus aukesi lisää ja lisää: …tierra de valientes… departamento de Santa Cruz… ja sitten CP107, jota ei löytynyt uusimmasta Werhostani, mutta 10 v vanhasta löytyi: Parin kirjaimen korjaus nimiarvaukseen ja siinä se oli, Yaguarí!

1250 PRU: R Miraflores, Lima

1309,98 PRU: R Libertad, Arequipa

1360 PRU: R NuevaQ FM, Lima

1400 PRU: Callao Super Radio, Lima

1440 BOL: R Yaguarí, Vallegrande, Depto. Santa Cruz

1470 PRU: R Victoria, Arequipa

1499,85 PRU: R Santa Rosa, Lima

1540,16 PRU: R Corporación, La Voz de Cerro de Pasco, Cerro de Pasco

73 JVH

24.2.2010

Brittilistaa!


Vaikka TA ei vielä hiljene, niin muistetaanpa vanhakin mantere! VJR on ansiokkaasti päivittänyt listan kuultavissa olevista BR-AM-asemista. Lataa pdf-tiedosto oikealla olevasta UKI-palstasta. Tarjolla on kaksi leiskaltaan erilaista taittoa maun mukaan, molemmissa on sama data.

Kuuleman mukaan lista koeponnistetaan myös oikealla UKI-reissulla aivan lähiaikoina. Jäämme odotettelemaan tuloksia ;)

JMV

5.1.2010

Loppuvuoden ”tavanomaista hyvää” keliä 30-31.12.

Joulun ajan lumipyryt oli hyvin aurattu TreDXK:n kuuntelukämpälle asti, kun pikapäätöksen jälkeen 30.12. ajelin kuulolle. Heti 21 UTC WBIX Natick MA 1060 tuli livenä maittavasti ja antoi ajatuksen erikoishyvästä tasatunnista: Mutta jo samana aamuyönä perattu trooli paljastikin lisäksi vain WNSH Beverly MA 1570:n mulle uutena. Keli veti 22-00 UTC selvästi paremmin kuin 21 UTC, mutta livenä kykin ns. väärillä taajuuksilla. Alkuun itärannikon pohjoisosaa, sitten 00 UTC yhä enemmän myös Ontarion suuntaa ja Michiganiä. Troolin tasanlyöntikampaus on poikinut itselle muutamia uusia, mm. WQRT Florence KY 1160, WJOY Burlington VT 1230, WKBK Keene NH 1290 ja WFNN Erie PA 1330. Mukavia osavaltioita, Vermont jopa kokonaan uusi! Kentucky muualta kuin 840:ltä maistuu mainiolta myös, tosin WQRT profiloituu cincinnatilaiseksi ja Florence sijaitseekin aivan Ohion rajalla.



01 UTC keli jatkui,”tavallisempana”. Dominantteja tuli yhä hyvin, mutta ilman uutukaisia. Tästä eteenpäin trooli on tosin vielä kokematon. 02 UTC sekaan tuli muutamia kolumbialaisia ja sen jälkeen keli painottui yhä syvemmälle Kanadan preerialle Manitobaan ja Saskatchewaniin, mutta skaala oli Komosta Newfoundlandiin. Beverageista 310° saalisti totutusti lähes kaiken paremmin, mutta HJ ja jokunen NL tulivat paremmin 277° langalla, kohinatason noususta huolimatta. Aamuyöllä kuuntelin ja purkitin vain tasatunteja. 05 UTC saattoi olla niistä heikoin eikä sen jälkeenkään tullut mitään kunnon aamunousua. 0730 UTC, siis hieman ennen auringonnousua, oli pieni piikki ylöspäin, mutta siitä troolista en Pietarin saalista odottele.

Heti reissun jälkeen, mutta kolmen vuoden raportointitauon jälkeen innostuin mailaamaan pari rapoa maailmalle: Mukavaa oli vastaanottaa ystävällinen kirje ja sähköinen QSL WBIX:n pääinssiltä!

73 JVH

2.1.2010

13.-14.12. 2009: MCK preerialla ja isoilla järvillä

Pohjustus tämänkertaiseen visiittiin: keliarviot olivat viikonloppuna olleet jälleen suotuisat, ja aiemmiltä öiltä olivat hrat JMV, JKZ ja MDK jo ilmoitelleet useista uusista jenkkinappauksista, jotkut ihan FFF-tasoa. Su-ma -öinä on tullut joskus aiemminkin kuunneltua, ja nytkin työt sen sallivat, siis läppäri reppuun ja mökille. Kuuntelut alkoivat tarkkaan ottaen 2126 UTC, jolloin 1150 CHGM Gaspe äänessä. Tallentelin Perseuksella enimmäkseen 10 minuutin pätkiä tasatunneilla ja puolelta, ja suurin osa tasatuntien tallenteista on nyt tullut ainakin jollain tavoin käytyä läpi. Yön kelit näyttävät olleen paljolti samanlaiset kuin Jounin kuvauksen mukaan 11.-12.12. välisenä yönä: preeriaa ja järviä, itärannikko ei dominoinut niin kuin monesti on ollut. Alkuyöstä tuli Niihamassa vähemmän kuultuja Michiganin ja Wisconsinin asemia siihen malliin, että toiveet nousivat korkealle, mutta kokonaisuudessaan kelit olivat ehkä pikkaisen heikommat kuin aiempina öinä (ei Idahoa, ei Nevadaa, silti monia samoja oli äänessä), katketen miltei tyystin aamulla 06UTC. Eipä silti pidä valitella yhtään, sillä aikamoinen tukku mukavia sieppauksia yö tarjosi, ja asemien kirjo poikkesi aiemmista kuuntelukerroista, tehden tästäkin reissusta oikein kiinnostavan. Tässä kronologinen kuvaus kelien etenemisestä:

2200 UTC: Michiganilaisia pukkasi, uusina ainakin omissa Sony-nappikuulokkeissani 1200 WCHB Taylor, 1310 WDTW Dearborn ja 1320 WILS Lansing. Vastaavasti äänessä 1500 WLQV Detroit WFED:in sijaan, ja Wisconsinista äänessä Milwaukeen 1130 WINS ja 1250 WSSP. Toki myös tyypilliset dominantit vahvasti esillä (880 WCBS, 1030 WBZ, 1520 WWKB...).

2300 UTC: Edelleen Michigania, nyt uusina 760 WJR Detroit ja 1310 WCCW Traverse City, äänessä myös 1480 WGVU Kentwood. Muita uutuuksia omassa lokissa mukavasti 810 CJVA Caraquet NB, 840 WHAS Louisville KY sekä chicagolaiset 780 WBBM ja 890 WLS. Keli siirtyi lännemmäksi, ja taas tuoreilla äänillä: 790 KFGO Fargo ND ja 920 KDHL Faribault MN.

0000 UTC: Avara preeria ja suuret järvet jylläävät, uusina Michiganista 1390 WLCM Holt ja Pohjois-Dakotasta 1310 KNOX Grand Forks. Uusia osavaltioita: Montanasta 970 KBUL Billings ja Oregonista 1640 KDZR Lake Oswego, miellyttävää.

0100 UTC: Tältä tasatunnilta ei uusia asemia, vaikka takaraivossa tuntuu siltä, että tiedosto kaipaisi perusteellisempaa tarkastelua. 990 CBW Winnipeg MB antoi kunnon paikallis-id:n, kiitokset Winnipegiin. Länsirannikko nousi kuuluviin jo nyt 1000 KOMO:n toimesta ja odotukset nousivat entisestään.

0200 UTC: Läntisempi suuntaus jatkuu, omaan lokiin tältä suunnalta uusina 770 CHQR Calgary AB, 850 KOA Denver CO, 950 KJR Seattle WA, 1090 KPTK Seattle WA ja 1360 KHNC Johnstown CO. Mutta itärannikkokin ilahduttaa, erityisesti ”The Big Jab” 1440 WRED Westbrook ME. Uusina myös 710 WOR New York NY ja 1370 WXXI Rochester NY. Hyvää keliä juu, esiin nousivat myös tutummat, mutta ei-joka-kerta-kuuluvat 1200 WOAI San Antonio TX ja 1300 WXRL Lancaster NY. Mutta sekakeliksi tämä näytti nyt kuitenkin muuttuvan...

0300 UTC: Jep, asemia kuuluvilla rannikolta rannikolle, ja lokivihkoon uusia: 640 CFMJ Richmond Hill ON, 650 WSM Nashville TN (olikos tämä taas itselle uusi osavaltio, tässä ei pysy enää laskuissa...), 730 CKAC Montreal QC, 790 WAYY Eau Claire WI, 820 WBAP Fort Worth TX, 930 WBEN Buffalo NY, 1280 KVXR Moorhead MN. USA:n lounais- ja kaakkoiskolkat pysyvät hiljaisina. Pari eteläamerikkalaista kummittelee, 760 RCN ja 900 Mara Ritmo.

0400 UTC: Muhkeita signaaleja etenkin Albertasta ja Vancouverista. Uutuuksia taas iso nippu: 820 KGNW Burien WA, 910 CKDQ Drumheller AB, 930 CJCA Edmonton AB, 1010 CBR Calgary AB omalla id:llä, 1270 KNWC Sioux Falls SD, 1300 KKOL Seattle WA, 1360 KKBJ Bemidji MN sekä vancouverilaiset 1320 CHMB ja 1400 CFUN.

Päätin jättää 0500 UTC:n väliin siinä toivossa, että aamun kelit olisivat antoisammat – jälkikäteen tämä oli huono ratkaisu, sillä 0600 UTC:n aikaan kymppitaajuuksilla oli VOCM:n ja joidenkin venezolaanojen lisäksi enimmäkseen rutinaa. Kelit onneksi paranivat 0700 UTC, jolloin jenkit tekivät paluun. Livenä kuuluivat mm. 1070 KNX Los Angelesista sekä 800 CHRC Quebec QC ja 1600 WAAM Ann Arbor MI; tiedostot kokonaisuudessaan odottavat vielä läpikäyntiä, kuten myös tallenteet useilta puolen tunnin ideiltä.

Eipä lainkaan hassumpaa, jos runsaat 40 itselle uutta jenkkiasemaa (muutama ilmeisesti FFN-tasoa) onnistuu kuulemaan yhdellä visiitillä. Hurjaa tahtia on ollut TreDXK:n väellä Niihamassa ylipäänsä, ja kuultujen asemien määrä on kasvanut jo alkukauden saaliiden jälkeen reippaasti. Voidaankin kysyä, onko asiaan vaikuttanut enemmänkin ”tilastot uusiksi” -kelit vaiko ”tilastot uusiksi” -laitteet. Molemmat ovat tietenkin tässä tärkeitä: näitä kelejä varmaan muistellaan lämmöllä muutaman vuoden kuluttua. Veikkaisinpa silti, että softaradioiden rooli on tässä tilastoboomissa vielä merkittävämpi. Tallenteiden kuuntelukin on h-i-d-a-s-t-a puuhaa. Raportointi asemille on jäänyt aika lailla vähiin, kun pelkkä identifiointi syö suuremman osan tälle hienolle harrastukselle käytetystä ajasta. Mutta tyytyväinen voi vain olla...

MCK

1.1.2010

11-12.12 Paljon asemia laajalta alueelta.

Tämän yhden kuunteluyön ja aamun Perseus-tallenteiden edes auttava selvittely vei minulta (JKZ) kolmatta viikkoa. Tuloksena oli reilu 130 kpl audioklippejä. Silti puolen vuorokauden kuuntelusession kelien luonnehtiminen on vaikeaa. Keli oli hyvä ja asemia kuului runsaasti. Toisaalta kelialue oli erittäin laaja Kanadan Pohjoisterritoriosta Kolumbiaan ja itärannikolta länsirannikolle. Varsinaisia pistekelejä ei missään vaiheessa ollut mistä kertoo mm. se, että graveyarder-taajuudet eivät auenneet. Parhaiten asemia löytyi ehkä kelialueen keskivaiheilta USA:n ja Kanadan preeriaosavaltioista Meksikon ja Teksasin rajoille asti. Osasyynä tähän voi tosin olla käytössä ollut "preerialanka" suuntaan 310 astetta.

Keli oli kohtuullisessa vauhdissa jo heti kuulolle päästyä noin 20.30UTC. Illan tähtäimessä olivatkin ensimmäiset daytimerini, joita lopulta irtosi kaksin kappalein eli ne perinteisimmät 1500 WFIF ja 760 WCHP. Alkuyö tarjosi varsin mukavaa keliä Ontarioon ja 22UTC oli muukin suurten järvien alue jo vedossa. Varsin nopeasti kelialue levisi länteenpäin ja Tyynimeri saavutettin viimeistään 00UTC kun 820 KGNW Burien WA heitti hifi-idit.

Aamuyöllä keli hieman heikkeni, mutta ei missään vaiheessa katkennut ja yön tunneiltakin löytyi ihan mukavia asemia lähinnä keskilännestä. Jenkkien lisäksi aamulla oli kaksi tasatuntia 05 ja 06UTC, joina kuului jopa muutama lattari lähinnä Kolumbiasta.

Aamunousu alkoi hivenen ennen 07UTC juuri sopivasti MDK:n saavuttua paikalle ja asemia tuli runsaasti koko bandillä reilun tunnin verran. Parhaankin kelin aikana kelialue oli laaja aina Meksikosta Kanadaan. Ainoastaan itarannikko oli vaisu, mikä mahdollisti esim. 1030 WBZ:n kukistumisen, kun kauan kyttäämääni KTWO WY tuli komeasti 08UTC. Tämän jälkeen alabandi alkoi vaimeta, mutta uusia keskilännen ja länsirannikon asemia tupsahteli kuuluviin aina 10UTC asti, jolloin itse jouduin poistumaan paikalta MDK:n jäädessä vielä luutimaan länsirannikkoa.

Alla parhaita paloja alustavasta lokista. Pidempi versio tullee OLLiin lähiaikoina:

ETELÄ-AMERIKKA

1350 12.12 0500 CLM: HJDS Ondas de La Montaña, Medellin. Taajuudella 05UTC aika sotku, jossa taustalla soi jo toisen kerran tänä syksynä Panaman himno, mutta edelleen jäi idi saamatta. Tältäkin erottui lähinnä pari Ondas de La Montaña -mainintaa.

KESKI-AMERIKKA

940 11.12 2200 PTR: WIPR San Juan. Voisi kai puhua jonkinlaisesta sekakelistä kun tämä nousee idille kahden kanukin jälkeen. "DobleU-I-Pe-Erre 9-40 AM".
970 12.12 0740 MEX: XEJ Ciudad Juárez CH. Nousi soittelemaan rancheraa jenkkien päälle ja aiheutti pienet tuuletukset kuuluttaessaan "La Hota (J) Mexicana". Meksikaani numero 2 Luhtiksessa tältä taajuudelta.

POHJOIS-AMERIKKA

560 12.12 0715 USA: WEBC Duluth MN. Kuului "ESPN Radio 5-60 WEBC".
620 12.12 0706 USA: WTMJ Milwaukee WI. Tuli myös TOH-idillä 08UTC.
670 12.12 0707 USA: WSCR Chicago IL. "Sportsradio 6-70 The Score - Chicago's Sportstation".
730 12.12 0702 CAN: CKDM Dauphin MB. "DM 7-30" -idejä, mutta myös koko kutsu välillä.
750 12.12 0706 USA: WSB Atlanta GA. "Newstalk 7-50 WSB".
750 12.12 0707 CAN: CKJH Melfort SK. "CK 7-50"-idit WSB:n kyljestä.
750 12.12 0800 USA: KXL Portland OR.
760 11.12 2116 USA: WCHP Champlain NY. "WCHP Champlain now concludes this broadcasting day..."
790 12.12 0300 USA: KJRB Spokane WA. "Newstalk 7-90 KJRB Spokane".
820 11.12 2145 CAN: CHAM Hamilton ON. "CHAM 820 is Talk 8-20 Hamilton" ja "This is Hamilton's only talk station".
840 12.12 0200 USA: KXNT North Las Vegas NV. Antoihan WHAS lopulta periksi. Liikennetiedotus ja idin kriittiset kohdat erottuvat.
850 12.12 0737 USA: WKNR Cleveland OH. Nousi komeasti idille "ESPN 8-50 WKNR" ja käski vierailla weppisivulla www.espncleveland.com.
880 12.12 0746 CAN: CKLQ Brandon MB. "This is a Q-Country Classic on 8-80 CKLQ".
900 12.12 0737 CAN: CKBI Prince Albert SK. "Today's Country 900 CKBI".
980 11.12 2250 CAN: CFPL London ON. Käytti vain "AM 9-80"-idejä, mutta liikenneinfoissa "streets of London".
980 12.12 0400 USA: KKMS Richfield MN. "You are listening to AM 9-80 KKMS Richfield - Minneapolis - St. Paul...".
990 11.12 2250 CAN: CBW Winnipeg MB. Komeasti omalla CBC Manitoba -ohjelmalla..
990 12.12 0639 CAN: CKGM Montreal QC. "This is CKGM... The Team 9-90".
1030 12.12 0800 USA: KTWO Casper WY. Jaksoi kerrankin kepittää WBZ:n.
1070 11.12 2200 USA: WTSO Madison WI. Mike Heller Showta aika kovissa purinoissa, mutta puhelinnumero 877-SAY-1070 ja weppiosoite thebig1070.com erottuivat ja minuutin yli tasan löytyi jopa kutsukin. Tuli Posiolla samaan aikaan kaksi päivää myöhemmin ja PPP-lokista olikin apua tämän tunnistamisessa.
1080 12.12 0700 USA: WNWI Oak Lawn IL. Antoi kutsun, puhelinnumeronsa ja sloganin kunnes jäi WTICin alle.
1100 12.12 1000 USA: KFAX San Francisco CA. "KFAX San Francisco - Oakland - San Jose..."
1130 12.12 0739 USA: WISN Milwaukee WI. Idi C2C:n breikillä "Newstalk 11-30 WISN".
1150 11.12 2201 CAN: CKOC Hamilton ON.
1180 12.12 0959 USA: KYES Rockville MN. "Broadcasting from our top secret bunker... We are KYES AM 11-80 Rockville - St. Cloud". Tasalta Relevant Radiosta Vatikaanin viimeisimmät uutiset.
1190 12.12 0746 CAN: CFSL Weyburn SK. "AM 11-90 Golden West Radio".
1210 12.12 0800 USA: KUBR San Juan TX. Yksi aamun suurimpia ylläreitä kun meksikolaismusan perään luetteli koko ketjun AM- ja FM-asemat. Vielä 0830UTC erottui La Cadena Christiana -kuulutuksin.
1260 11.12 2107 CAN: CKHJ Fredericton NB. Useampia KHJ-kuulutuksia, säätä ja mainoksia Frederictoniin.
1260 12.12 2200 USA: WNSS Syracuse NY. "Only Sport on ESPNRadio1260.com from WNSS Syracuse ESPN Radio 12-60".
1280 11.12 2300 USA: WHTK Rochester NY. "Sportstalk 12-80 WHTK Rochester and 107.3 WHTK FM South Bristol".
1280 12.12 0747 USA: KBNO Denver CO. "Que Buena 12-80". Kiitokset raadille tunnistusavusta!
1320 12.12 0259 USA: KOZY Grand Rapids MN. Pari idiä erottui ja TOH-idin jälkeen jonkinlaista ulvontaa?
1330 12.12 0200 CAN: CJYM Rosetown SK. "Classic Hits 13-30 CJYM".
1360 12.12 0300 USA: KKBJ Bemidji MN. "Talk Radio 13-60 KKBJ Bemidji".
1360 12.12 0900 USA: KHNC Johnstown CO. Nousi juuri kutsukirjainten kohdalla WTAQ:n alta "KHNC Johnstown - Denver".
1380 12.12 0300 USA: KLIZ Brainerd MN. Mukavasti myös 07UTC.
1390 11.12 2300 USA: WLCM Holt MI. "Christian teaching and talk... WLCM Holt".
1390 12.12 0800 USA: WRIG Schofield WI.
1400 12.12 0600 USA: WOND Pleasantville NJ. Ei tavannut kutsuaan vaan käytti Wond-muotoa.
1500 11.12 2100 USA: WFIF Milford CT. "You are tuned to WFIF Milford. It's 4 o'clock".
1560 11.12 2329 USA: KKAA Aberdeen SD. Kristillistä Family Radio -ohjelmaa, mutta myös omia idejä.
1560 12.12 0159 USA: KVAN Burbank WA. "Es escucha KRSC 1400 Othello Washington y KVAN 1560 AM Burbank Washington" och samma på engelska.
1560 12.12 0200 USA: KNZR Bakersfield CA. Tuikkasi oman idinsä KVANin jälkeen Radio Disneyn poppaillessa taustalla.
1590 12.12 0300 USA: KCNN East Grand Forks MN. "Fox Sports Radio 15-90 KCNN".
1600 11.12 2300 USA: WAAM Ann Arbor MI. "Talkradio 16-hundred WAAM Ann Arbor".
1620 12.12 0200 USA: KOZN Bellevue NE. "16-20 The Zone, Omaha's ESPN Radio".
1640 12.12 0200 USA: KBJA Sandy UT. "Super Radio 1640 AM".
1650 12.12 0400 USA: KCNZ Cedar Falls IA. "16-50 The Fan KCNZ Cedar Falls - Waterloo".
1670 11.12 2201 CAN: CJEU Gatineau QC. Ota tuosta ranskasta sitten tolkkua mutta kyllä siinä 1670 ja Gatineau puheessa meni. Ennen tasaa lapset hoilasivat ranskaksi joululaulua ja idin jälkeen ranskalaista haitarimusiikkia. Voilá!
1660 12.12 0300 USA: WBCN Charlotte NC. Kutsu tuntui oudolta, mutta onkin tainnut vaihtaa sitä hiljattain. "America's Talk 16-60 BCN HD".
1670 12.12 0500 USA: WFSM Dry Branch GA. "WFSM Dry Branch - Macon. Fox Sports 16-70". Tässä saakin olla tarkkana näiden Fox Sporttien kanssa sillä myös KNRO käyttää Fox Sports 16-70 -slogania.

JKZ