8.6.2011

7.-8.6. Essin houkuttelua - Zonguldakista löytyi

Tiistai-illan ja keskiviikkoaamun kelit olivat vähän kuin Suomen jalkapallomaajoukkueen peli Ruotsia vastaan. Tropoihin tottuneet kuulijat tyrmistyivät kelien lähes täydelliseen tyssäämiseen – YLE:n asemat sen sijaan ylettömän hyvin, paremmin kuin aiempina päivinä. Niinpä aikaa riittikin telkkarin katseluun, jossa huuhkajapellet esittelivät parasta osaamistaan.

Yöllä MUF lipesi niin alas, että hädin tuskin bolivialainen 4796 Radio Lipez luureista kuuluville. Keskiaalloilla töhinöitä piisasi niin brassari-, lattari- kuin CA-henksuilla.

Aamulla tunnelma oli maissa. Sitten päätimme, että paras taktiikka Essin esiin houkuttamiseen olisi lähteä mahdollisimman kauas radion äärestä. Ratkaisu oli oikea, sillä jo Kastelholman linnan parkkipaikalla huomattiin pientä pilveilyä Es-kartalla.

Sieltäkö se Essi saapuu?


Kelejä loihdittiin voimakkaammiksi jatkamalla vielä peremmälle pohjoiseen. Lopullisesti urku aukesi Saltvikin kirkon parvella, jossa kanttori tosin ei tuntunut ymmärtävän dx-kuuntelun syvintä olemusta. Paluumatkalla saimme jo viestejä ensimmäisistä Es-havainnoista Naantalin suunnalta, ja ehdimme takaisin sopivasti ennen oikean avauksen alkamista.

Kelin pääsuunta oli Turkkiin, keskittyen enimmäkseen Zonguldakiin. Ilahduttavimpia nappauksia olivat mm. 93.9 Degisim, 103.5 R Cihan ja 104.8 Super FM. Romaniasta noteerattiin 89.2 R Minisat ja Moldovakin kuultiin. Kelien loppupuolella nautittiin myös hieman Espanjaa, ja COPE:n id:tkin saatiin.

Kuvassa närradio 103.5 Radio Avestan tekniikkavastaava ja Country Corner –ohjelmaa vetävä Per Lindgren, joka vastasi nopeasti laadittuun kuunteluraporttiin. Hejsan Per, och tack så mycket för din svar!

P.S. Keskiviikon aamupäivää sentään hieman piristi Uppsalan lähiradio 98.9 Hope FM:n idaaminen paikallisidillä.

Ei kommentteja: