6.11.2012

Jenkkiasemia, coast to coast



TreDXK:n väki on osoittanut aktiivisuuttaan, tällä kertaa kiinnostavien jenkkikelien vallitessa lokakuun lopun ja marraskuun alun päivinä. Miellyttävästi uusia Niihamassa kuultuja asemia on saatu luureihin, mikä auringon aktiivisuuden kasvaessa on erityisen ilahduttavaa. Lokakuun 30. ja 31. päivä JKZ, MDK ja JVH onnistuivat etäyhteydellä napsimaan houkuttelevan tukun jenkkejä. Illalla 30.10. kuuluivat 1270 CJCB Sydnay NS ja 1300 WJDA Quincy, ja aamulla meno vain parani tuoden ääneen uutena asemana 1470 KMNQ Brooklyn Parkin Minnesotasta, sekä muita ei ihan joka aamu kuuluvia asemia, ja keli ylsi aamulla ihan länsirannikolle asti tuoden esim. 1070 KNX:n Los Angelesista ja 1090 KPTX:n Seattlesta. Etänä kuunneltuna kokonaisuudessaan oikein mukava ja perinteistäkin (vai uusperinteistä?) dx-osaamista ja -vainua osoittava saalis!

Toki tuollaiset ilouutiset innoittivat tuoreeltaan muitakin kerholaisia, ja allekirjoittanut (MCK) päätti sännätä paikalle koko seuraavaksi yöksi tallentelemaan kelien antia Perseuksella koko AM-bandin leveydeltä. Keli-indikaattorit tosin osoittivat jo häiriön merkkejä, ja jo 31. päivän illalla näkymät eivät olleet enää otollisimmat, joskin häiriökelit saattaisivat tuoda esiin yllätyksiäkin.

Tulihan jenkkejä kuuluviin, ehkä ei ihan niin aikaisin kuin edellisenä iltana ja aluksi varsin kohisevin signaalein. Tohina bandilla alkoi toden teolla 23UTC tienoilla, pääsuuntana 310-asteisen antennin MI/MN/IA/WI -suunnan asemat, uutena 1590 WGBW Denmark WI. Varsinainen yllätys oli 01UTC hetkellisesti kuuluviin noussut 970 KFBX Fairbanks AK - alaskalaisia ei tuohon aikaan yöstä juurikaan ole kuultu, mutta mitä ilmeisimmin auringonlasku lähetyspaikkakunnalla ehkä jonkun häiriön avustuksella kannatteli signaalin suosiollisesti pohjoisnavan yli. Myöhemmin kelit siirtyivät lännemmäksi tuoden esiin albertalaisia asemia. Aamua kohti kohina voimistui ja keli tuntui yleisesti heikkenevät, joskin tallenteet ovat paljolti vielä käymättä läpi.

Seuranneina päivinä etätarkkailu on jatkunut ja jenkkien napsinta on jatkunut ennen 7.-8. päivän tienoilla ennakoitua suurempaa häiriötä.

MCK

Ei kommentteja: